Mitä voi ja saa tehdä, kun pandemian jälkeen mielenrauhaamme järkyttää sota Euroopassa? Onko surun ja huolen keskellä lupa nauraa ja iloita? Mitä yksittäinen ihminen voi tehdä, jotta tilanne kääntyisi paremmaksi edes jossain joskus? Ei juuri mitään ja kuitenkin jotain.

Kahden nuoren miehen äitinä yritän olla maalailematta uhkakuvia mieleeni ja olla ajattelematta sukuni menetyksiä talvi- ja jatkosodan aikana. Yritän auttaa mm. lahjoittamalla varoja avustusjärjestöille ja tuomalla omalla pienellä tontillani opettajana lohtua ja rauhaa kasvuun. Muistutan itseäni olemaan kiitollinen elämäni hyvistä asioista. Käsitöiden tekijänä voin tuoda iloa kanssaeläjille. Yksi henkilö, jolta ostin äskettäin 50 vuotta vanhan kalenteripyyhkeen, totesi seuraavasti: ”Jos ei kierrätys ja uusiokäyttö pelasta maailmaa, niin ei mikään.” Aika vahvasti sanottu, mutta kyllä tuossa toteamuksessa piilee totuuden siemen. Usean riidan ja sodan taustalla on tahto saada jotain enemmän. Jospa sen sijaan, että haluaisimme jotain toiselle kuuluvaa, tarkastelisimmekin mitä kaikkea hyvää meillä itsellämme ja ympärillämme jo on. Oikeasti tulemme toimeen aika vähällä ja onni syntyy usein pienistä asioista.